Archive syyskuu 2018

Suurella osalla on aina jännä matka tallille ja arvuutella millä hevosella tänään menee. Vaan millä perusteella hevoset valikoituvat ratsastuskouluun?

Opetushevoselle on aika monta kriteeriä. Pitää olla hyvä sopivan kokoinen, ei liian iso eikä liian pieni. Ei käyttöä haittaavia vikoja eikä sairauksia, liikkeet pitäisi olla helpohkot ja ratsastettavus muutenkin hyvä. Kaikista tärkein mielestäni on kuitenkin luonne. Pitäisi jaksaa vaihtuvia ihmisiä, aina joku jännittää, joku horjahtaa, aina joku harjoittelee vasta olemaan hevosten kanssa ja on alkutaipaleella ratsastuksessa. Ainakin hyväksytyissä ratsastuskouluissa opetushevoset ja -ponit on koulutettuja ja työhönsä sopivia. On hyvä että on olemassa erilaisia hevosia, kiltit, rauhalliset ja helpot hevoset antavat ratsastajille itsevarmuutta ja onnistumisia. Vaikeammilla hevosilla voi sitten testata omaa osaamistaan. Itsepäisemmät tapaukset kasvattavat ratsastajan luonnetta ja enemmän kilpahevostyyppiset antavat tunnetta millaista on ratsastaa vähän viritetymmällä hevosella.

Ratsastuskouluissa ammattilaisetkin ovat aloittaneet ratsastuksen. Jotkut harrastelijat saattavat viettää vuosikausia, jopa koko ikänsä siellä. Ratsastuskoulussa on turvalliset puitteet harrastaa lajia turvallisesti ja hyvissä puitteissa, nauttia hevosista ja samanhenkisestä seurasta. Hyvät hevoset, hyvä opetus ja ilmapiiri luovat hyvän ratsastuskoulun. Aika monesti kouluun kerääntyy ydinjoukko hevosia jotka pysyvät vuodesta toiseen. Tämä luo turvallisuuden tunnetta mutta antaa mielestäni myös hyvän kuvan tallista ja hevosten hoidosta.

Hyvän, luotettavan opetushevosen ura voi olla parikymmentä vuotta ja se on painonsa arvoinen kullassa. Aivan jokainen tallillakävijä vaikuttaa hevosten viihtyvyyteen ja hyvinvointiin. Kun kohtelet hevosta reilusti ja opettelet käsittelemään sitä oikein, helpotat suuresti sen elämää. Nykyään tulee aika paljon tilanteita joissa ihmiset eivät osaa lukea ollenkaan hevosta. Tähän vaikuttaa varmasti kaupungeissa asuminen, ei olla eläinten kanssa yleensäkään niin paljon tekemisissä. Monesti saa selittää että hevonen ei ole vihainen vaikka se pistää korvia luimuun, se ei vain tykkää että kaltereiden välistä työnnetään käsiä karsinaan ja  väkisin mennään sen alueelle. Ihmisillä on helposti ajatus että kun minä nyt tulen tähän niin tuon eläimen täytyy minut huomata ja tykätä minusta heti. Vähän hankala ajatus hevosen kannalta. Helposti syntyy väärinkäsityksiä ja usein ollaan epäreiluja hevosta kohtaan. Onneksi ihmiset yleensä ymmärtävät tilanteen kun sen heille selittää ja osaavat katsoa asiaa toiselta kantilta.

Kaikki hevoset eivät välitä hoitamisesta ja silittelystä ja puuhailusta. Sitä pitää kunnioittaa ja antaa hevosen olla omanlaisensa. Jotkut taas eivät saa tarpeekseen harjaamisesta ja rapsuttelusta ja kaikenlaisesta huomiosta. Molemmat hevoset ovat omana itsenään aivan yhtä arvokkaita ja hyviä ja opettavat omalla tavallaan yhtä arvokkaita asioita. Useimmalla ratsastajalla on varmasti joku suosikkihevonen ja joskus voi harmittaa jos tunnille onkin jaettu joku joka ei ole niin mukava. Jokaisella hevosella on kuitenkin oma paikkansa ja tarkoituksensa. Opetushevonen on pääsääntöisesti hyvinkoulutettu ja vähintään tehtäviensä tasalla. Siispä se, että joku hevonen tuntuu vaikeammalta ei tarkoita sitä että se ei ole koulutettu yhtä hyvin kuin joku helpompi tapaus. Se ei tarkoita, että hevosessa on jotain vikaa jos yhteistyö ei heti suju. Kun seuraavan kerran sinulle jaetaan tunnille joku joka ei ole suuri suosikki omasta mielestäsi, pysähdy ja mieti mitä voisit tehdä toisin että saisit yhteistyön sujumaan, mikä tässä hevosessa on hyvää ja mitä voisit oppia nimenomaan tältä hevoselta. Joskus olen kysynyt ratsastajalta jonka suupielet on alaspäin että mitä mieltä hän on, jos hevoselta kysyttäisiin haluaako se juuri tämän ratsastajan niin mikä olisi vastaus…

Olen pääsääntöisesti hevosen puolella. Hevonen joutuu isosta koostaan huolimatta ristiriitatilanteissa helposti alakynteen ihmisen kanssa. Haluan varmistaa että hevoset lähtevät vielä huomenna ja ylihuomenna ja muutaman vuoden kuluttua mielellään töihin ja kohtaavat ihmisiä. Tuntuu pahalta jos kuulee että hevosia haukutaan tai niitä kohdellaan epäreilusti kun itse tuntee ne ja tietää miten paljon ne sietävät ja kuinka paljon tekevät töitä. Kuulin joskus että opetushevosen ura pitäisi olla kolmen vuoden paikkeilla. Sitten se pitäisi laittaa eteenpäin, vaihtaa ”kalustoa” kun edellisten käyttöikä on mennyt umpeen. Olin vähän järkyttynyt, ei kolme vuotta ole aika eikä mikään jos hevosista pidetään huolta ja niitä kohdellaan oikein. Opetushevosilla on asiat aika hyvin, niistä huolehtivat alan ammattilaiset. Ne saavat sopivasti ruokaa, niillä on sopivat varusteet ja niiden liikutus on suunniteltua ja järjestelmällistä. Hevoset tykkäävät rutiineista ja opetushevosella sellaiset ovat. Jos sattuu että toteamme että hevonen ei ole meille sopiva, on sille parempi etsiä uusi koti jossa se pääsee oikeuksiinsa.

Tähän kohtaan täytyy sanoa että olen todella onnekas kun meillä ratsastajat yleensä tykkäävät kaikista hevosista. He ovat hyvällä asenteella liikeellä ja arvostavat jokaista hevosta sellaisena kuin se on vaikka ei aivan oma suosikki olisikaan. Meillä on tapana ratsastajien kesken äänestää joka vuosi vuoden opetushevonen, äänestyslapuissa saa antaa jonkin perustelun valitsemalleen hevoselle. Ensinnäkin kaikki hevoset saavat ääniä, kuka enemmän kuka vähemmän mutta kuitenkin. Toisekseen perustelut ovat todella ihania ja hyvin oivallettuja. Viime vuonna äänestyksen voitti Musti joka uransa alkuvaiheessa sai kokonaisen yhden äänen… Musti on hyvä esimerkki ei niin helposta opetushevosesta. Se saattaa olla hankala ja joillekin jopa vähän pelottava kohdata. Musti ei siedä hälinää eikä jännitystä tai ärsyyntymistä, se on vähän jätkämäinen luonteeltaan. Sitä ei auta komentaa vaan se täytyy saada houkuteltua omalle puolelle ja toimimaan yhdessä ratsastajan kanssa. Musti on pitkälle koulutettu ja kun aika on oikea ja ratsastajalla riittävästi kilometrejä takana, kuoriutuu siitä mitä kevein ja herkin kaveri joka silmät kirkkaina ja korvat hörössä tekee kaiken tarvittavan ja aika paljon enemmänkin.

Hevoset saavat näyttää tunteitaan, ne saavat luimistaa jos vyön kiristäminen tuntuu ikävältä. Sen sijaan että suutahdat, kannattaa tarkistaa ettet itse kiskaise vyötä. Ne saavat joskus innostua, säikähtää, niillä saa olla hyviä ja huonoja päiviä. Ne saavat näyttää jos joku on ikävää aivan yhtä paljon kuin ne saavat näyttää nauttivansa jostain. Hevonen on ratsastajan peili mutta se on myös elävä, tunteva luontokappale jolla on oma ajattelutapa ja persoona.

Kun siis seuravaan kerran kohtaat opetushevosen, muista arvostaa sitä omana itsenään ja koita omalta osaltasi tehdä sen päivästä mahdollisimman mukava. Se on ahkera työmyyrä ja tekee arvokasta työtä päivästä toiseen opettaen kaikkea oikeasta kevennyksestä laukanvaihtoihin ja esteisiin saakka.

Minä en ole ikinä ollut mitenkään erityisen rohkea ratsastaja. Lapsea olin onnekas kun sain ratsastaa kilttejä poneja ja hevosia sekä olin jatkuvasti jonkun silmien alla. Toki kokeilin rajojani aina välillä kunhan ensin tarkistin että äiti ei näe… Vaikka luulen että aika usein näki. Itsevarmuus siis kasvoi jo pienestä pitäen. Ensimmäinen kova kolaus tuli kun olin noin kymmenen vanha. Olin menossa ratsastamaan uudella ponilla kun se selkäännousussa säikähti jotain ääntä, ryntäsi ja kaatoi minut siinä rytäkässä jalkoihinsa. Mitään pahempaa ei sattunut mutta jostain syystä säikähdin niin että en uskaltanut mennä lähellekään ponia enää sen jälkeen. Ratsastus ja kaikki muukin jäi hetkeksi kokonaan pois kun pelko oli niin voimakas. Lopulta äiti sanoi että poni myydään jos en sitä meinaa hoitaa. Siitä sisuuntuneena tein sotasuunnitelman ja lähdin talliin. Poni käytävälle kiinni tiukasti, raippa käteen joka oli varmaan pitempi kuin minä silloin ja siinä äkkiä varusteet päälle. Haalin kaikki apuohjat mitä löysin ja vahvat kuolaimetkin laitoin. Sitten ei muutakuin ulos pimeään tammikuiseen iltaan kentälle. Maneesiin en uskaltanut mennä seuraavaan puoleen vuoteen… Mutta siitä se lähti, pikkuhiljaa pelko hälveni kun huomasi että selviänkin tilanteista eikä mitään pahaa tapahdu. Ponista tuli minulle luottokaveri jolta opin ihan hirmuisen paljon ratsastuksesta ja hevosista yleensäkin. Se opetti myös sen että ratsaille noustessa pidetään lyhyet ohjat ja keskitytään olennaiseen 🙂

Jännittäviä tilanteita tulee aivan varmasti kaikilla ratsastajilla ikään ja kokemukseen katsomatta. Olisi äärettömän tärkeää että siitä uskaltaa sanoa opettajalle. Monesti sen kyllä huomaakin mutta siitä huolimatta asioista olisi hyvä puhua jotta väärinkäsityksiä ja vahinkoja ei pääse syntymään. Opettajat eivät ole ajatustenlukijoita eivätkä yli-ihmisiä. Kun opettaja on perillä ratsastajan tuntemuksista pystyy hän auttamaan ratsastajaa, esimerkiksi valitsemalla sopivan hevosen tai soveltamalla harjoituksia. Pelkoa ei tarvite missään nimessä hävetä eikä piilottaa. Kun siitä uskaltaa sanoa niin asialle voi tehdä jotain. Jotkut asiat otetaan automaattisesti huomioon, esimerkiksi putoamistilanteessa tapahtuma käydään läpi ja seuraavilla kerroilla varmistetaan että ratsastaja pärjää eteenpäin.

Nykyään on turvaliivejä, turvajalustimia, turvakenkiä ja vaikka mitä tarjolla. Tämä on tietenkin hieno asia mutta joskus ne saattaat luoda valheellista turvallisuudentuntoa. Paras henkivakuutus on hyvä ratsastus- ja ennenkaikkea hevosmiestaito. Kyky lukea ja ymmärtää hevosta, osata tulkita sen ilmeitä ja eleitä sekä osata ennakoida tapahtumia tuovat turvallisuutta. Opettele tuntemaan hevonen eläimenä sekä yksilönä. Ratsastuskouluissa hevoset ovat kilttejä ja tehtäväänsä valikoituneita, ne harvemmin hermostuvat ratsastajan virheistä ja jännityksestä. Niiden kanssa on siis turvallista harjoitella ja vahvistaa itseluottamusta. Sanon aina että meidän hevoset ovat niin kilttejä ja luotettavia kuin vain hevoset voivat olla. Kuitenkin ne ovat aina ensisijaisesti hevosia enkä voi luvata että ne eivät koskaan esimerkiksi säikähdä jotain. Olisi myös tärkeää pystyä luottamaan opettajaan. Jos et luota itseesi tai hevoseen niin luota opettajaan. Hän haluaa että selviät ja huomaat pärjääväsi jännittävässä tilanteessa. Opettaja myös tuntee työkaverinsa läpikotaisin, kaikista parhaiten joten hänellä on syynsä antaa esimerkiksi tietty hevonen tietylle ratsastajalle tai vaikka muuttaa tuntisuunnitelmaa jos huomaa että tilanne sen vaatii. Älä siis liikaa kuuntele mitä tallin käytävillä puhutaan jostain hevosesta vaan kysy mieluummin opettajalta suoraan niin saat totuudenmukaisen vastauksen ja turhat sydämentykytykset jäävät vähemmälle.

Joskus pelko voi olla hyvä asia. Se estää joutumasta onnetomuuksiin, esimerkiksi et ratsasta liian vaikealla hevosella tai hyppää liian isoja esteitä. Pieni annos hallitavissa olevaa pelkoa voi olla myös hyvästä joskus, se auttaa kunnioittamaan ja keskittymään tehtävään. Aralla ihmisellä on usein hirvittävän hyvä mielikuvitus. Hän kehittää mielessään kaikkia mahdollisia skenaarioita epäonnistumisista ja näin luo tilanteet ja varmistaa epäonnistumisen olemalla ensimmäinen joka siihen uskoo. Tässä itselläni on auttanut se että pysäytän ajatukset heti alkuunsa jos huomaan että alan ajattelemaan ”mitä jos tämä…” Sen sijaan pyrin ajattelemaan miten pystyisin suoriutumaan tehtävästä mahdollisimman hyvin. Suunnitelmallisuus luo turvallisuutta ja vie pelolta tilaa. Kokemus tuo turvallisuutta. Nykyään osaan arvioida tilanteen ja edetä sen mukaan. Jos on olemassa suuri riski että esimerkiksi putoan, en nouse selkään. Työstän hevosta maasta niin kauan että minulla on turvallinen olo ja sitten vasta nousen selkään. Tiedän että en ihan heti tipahda selästä mutta jos riski on selkeästi suurempana olemassa en lähde kokeilemaan miten käy. En pelkää tippumista itsessään, tiedän että siitä selviää kyllä ja elämä jatkuu mutta en koe tarvetta todistella kellekään mitään. Tippuminen kuuluu jokatapauksessa ratsastukseen, sanotaan että sitten kun on tippunut sata kertaa on hyvä ratsastaja. Tämän ei ole tarkoitus olla pelote vaan aika rehellinen kuvaus ratsastuksesta, tippuminen on osa kehitystä.

Opettajan tulisi olla aina rehellinen lajin uhkista. Kun ratsastaja ymmärtää että vaikka se tippuminen on todennäköisesti joskus edessä, se ei tule niin shokkina. Ratsastuksessa ollaan tekemisissä 500 kiloisen saaliseläimen kanssa jolla on ihan omanlainen ajatusmaailma joten on sanomattakin selvää että konflikteja ja jänniä tilanteita tulee eteen. Tämän vuoksi olisi tärkeää että henkilö itse haluaa harrastaa lajia. Halu täytyy lähteä ihmisestä itsestään, tätä ei voi liikaa painottaa. Hänen täytyy itse haluta päästä niskan päälle pelosta, kukaan ei voi sitä hänen puolestaan tehdä. Auttaa kyllä voi mutta puolesta ei voi tehdä. Opettajan täytyy osata arvioida tilanteita ja huomata milloin ratsastaja tarvii pientä tönäisyä eteenpäin, milloin pitää rauhoittua ja purkaa tilanne osiin ja milloin pitää tehdä mitäkin. Yleensä tilanteista selvitään yhteistyöllä etenpäin. Joskus on kuitenkin käynyt niinkin että olen joutunut sanomaan että en pysty auttamaan ratsastajaa jos pelko esimerkiksi on ollut niin voimakas että se aivan lamaannuttaa. Tämä harmittaa itseäkin mutta minulla ei ole tutkintoa psykologiasta joten voi olla että saa enemmän haittaa kuin hyötyä aikaan jos väkisin alkaa tekemään jotain mistä ei tiedä.

Opettele puhumaan itsellesi kannustavasi ja tsemppamaan itseäsi. Minua rentouttaa hyräily, hiljain viheltely tai laulaminen. Ota pieniä askelia pois mukavuusalueeltasi ja huomaat että selvisitkin tosi hienosti ja seuraavalla kerralla jännittää vähän vähemmän.

  Kun ratsastajalla on levollinen mieli on myös hevonen yhtä tyytyväinen kuin ihana, nyt jo edesmennyt Lotta.